Lifestyle Yleinen

Pölypunkin siedätyshoito

Jokin tovi sitten kyselin instagramissa mitkä asiat allergiaelämässä kiinnostaa. Kävi ilmi, että hyvinkin moni asia. Kysymyksiä tuli poikkeuksellisen paljon, mutta selkeä pääpaino oli siedätyshoitoon liittyvissä asioissa. Mille siedätetään? Miten? Paljonko maksaa? Miten vaikuttaa matkusteluun. Joten kuulkaapas, kirjasin ylös millaista on pölypunkin siedätyshoito.

Olen ollut allerginen ihan koko elämäni. Oireiden voimakkuus ja se mille olen allerginen on vaihdellut. 2014 siirryin kasvisruokavaliolle, enkä valitettavasti osannut pitää huolta tarvittavista vitamiineista ja hivenaineista, vaikka luulin syöväni suht terveellisesti. Pikkuhiljaa allergiaoireet alkoi vahvistua. Tässä välissä on hyvä todeta, että vaikka ravinnon merkitys hyvinvointiin niin atopiassa kuin allergioissa on kiistämätön, en kuitenkaan voi varmuudella tietää mikä aiheutti mitäkin, vai onko kaikki vain huonoa sattumaa. Myöskään allergiasairaalassa asiaan ei olla voitu ottaa kantaa.

Lyhyt katsaus allergiahistoriaani

Aloin oireilla vahvasti 2015 vuoden aikana ja samaan aikaan yleiskunto romahti. Silmät oli koetuksella jatkuvien allergisten silmätulehdusten takia, pään limakalvot kutisi piinaavasti, ensimmäisen kerran sitten lapsuuden tuli käsivarsiin taiveihottumaa, säärien iho varisi kuivuuttaan. 14 rappusta kotona sai sydämen hakkaamaan villisti ja tuntui että ihan koko ajan puuskututti. Tätä kesti ainakin 1,5 vuotta, ehkä pidempään.

2017 syksyllä aasian reissulla havahduin kamalaan olooni. Sain jatkuvia pahoinvointikohtauksia jotka uuvutti täysin. Nukuin aina kun mahdollista, kuljin aivosumussa, eli ajatus ei ollut kirkas, mutta myös silmät tuntui kuivilta ja oli vaikea tarkentaa katsetta. Olin turvoksissa ja voin huonosti. Kotiinpalattuani hakeuduin työterveyslääkärin kautta ravitsemusterapeutille, jolle muistan sanoneeni: ”elimistö tuntuu samalta, miltä masennusta sairastavat kertovat olon tuntuvan, mutta tiedän, etten ole masentunut”. Ja tadaa, siitä nousi esiin raudanpuute. Pari verikoetta myöhemmin aloitin kilpirauhaslääkityksen kilpirauhasen vajaatoimintaan, aloin syödä rautaa vakavaan raudanpuutteeseen ilman anemiaa (Ferritiini 23, HB 136) ja D-vitamiinia sen vajaukseen.

Kilpirauhaslääkitys poisti pahoinvointikohtaukset välittömästi, turvotuksen parissa viikossa. Rautaa söin melkein 1,5 vuotta, sillä se imeytyy hitaasti ja vakava raudanpuutos korjaantuu vielä hitaammin. Saatuani Ferritiinin nousemaan 120 tienoille, oli aika palata lääkäriin allergia-asioissa, sillä vaikka muu olo oli kohtentunut, allergiat jylläsi edelleen. Muutamaa tutkimusta ja lähetettä myöhemmin päästiin 2019 kevääseen.

Pölypunkin siedätyshoito – esitutkimukset

Pölypunkit kuuluvat hämähäkkieläimiin. Ne ovat paljain silmin näkymättömiä, läpikuultavia, 0,2–0,3 mm:n pituisia eliöitä. Ne tarvitsevat elääkseen riittävästi lämpöä (mielellään +25 °C tai enemmän) ja kosteutta (suhteellinen kosteus yli 50 %) sekä sopivaa ruokaa, kuten ihmisen ihohilsettä. Pölypunkille otollisin elinympäristö löytyy vuoteista. ” lähde: Terveyskirjasto

Mikäli sairastaa astmaa, tulee sen olla hoitotasapainossa, eli liki oireeton. Käytin astmalääkkeitä, mutta virallista diagnoosia ei oltu tehty. Potilaana minun olisi pitänyt olla se joka vaatii tutkimuksia jne. Nyt tilanne oli ilokseni toinen. Ensin tehtiin 2 viikon PEF-seuranta, eli puhaltelin kotona keuhkojen tilavuutta mittaavaan mittariin aamuin illoin, ennen ja jälkeen astmalääkkeen (ennen lääkettä keuhkojen tilavuus vaihteli 4l molemmin puolin, lääkkeen jälkeen 4,7-5,2l). Sen jälkeen Allergiasairaalassa tehtiin Spirometria. Lääkärit tulivat kuitenkin tulokseen, että olemassaoleva lääkitykseni pitää tauottaa, jotta nähdään todellinen tilanne.

Valitettavasti kortisonia sisältävä hoitava astmalääke on pitkävaikutteista, joten jouduin keväällä 2019, keskellä pahinta allergiakautta, olemaan 6 viikkoa ilman hoitavaa astmalääkettä, jonka päätteeksi tehtiin uudestaan PEF-seuranta, Spirometria ja nyt myös Metakoliinialtistus, että varmasti tiedetään onko astma.

Breaking news! Oli astma.
Se oli ihan positiivista, sillä siten oli myös hoitotasapaino ja lääkitystä fiksattiin paremmaksi.

Siedätyshoidon aloitus

2019 heinäkuun loppupuolella sain kutsun aloittamaan pölypunkin siedätyshoito. Etukäteen piti hakea apteekista vahvoja allergialääkkeitä, tavallisia allergialääkkeita sekä siedätystabletit.
Siedätystähän voidaan tehdä ainakin koira-allergiaan, koivuallergiaan ja pölypunkkiin. Olen tietenkin tätä nykyä allerginen näille kaikille, sekä liki kaikelle muulle mikä kukkii tai hilseilee (ja myös joillekin satunnaisille ruoka-aineille, mutta niille hyvin miedosti).

Pölypunkki oli vuosien saatossa noussut näistä kaikkeista vahvimmaksi, ja sen myötä koira-allergia oli noussut aiemmin johtanutta kissa-allergiaa voimakkaammaksi. Fun. Eläimiä pääsen pakoon, vaikken haluaisi, kukinnot on kausiluonteisia, mutta huonepölypunkkia ei oikein pääse karkuun.

Niinpä kipitin lääkkeet kainalossa hoitajan luokse ja aloitimme. Koivuun siedätetään muutaman viikon välein annettavin pistoksin, jolloin anafylaksian riski on olemassa jokaisella pistokerralla, eli jokainen pisto pitää myös tehdä valvotuissa olosuhteissa. Pölypunkkisiedätys kuitenkin, praise the lord, tehdään kielenalustabletein, jolloin riittää, että ensimmäinen tabletti otetaan valvotuissa oloissa. Lääkkeen määrä annostus pysyy samana koko 3 vuoden ajan.

Siinäpä siis istuin hoitajaa vastapäätä. Hikoilutti ja jännitti. sain ohjeet; ota tabletti kuiviin käsiin (mikä oli vaikeaa, kun hikoilutti ja jännitti), nielaise, laita tabletti kielen alle äläkä puhu tai niele minuuttiin. Pese kädet lääkejäämistä, älä juo tai syö 5 minuuttiin. Toista tämä joka aamu seuraavat 3 vuotta. Good luck!

Viidehkön minuutin kohdalla tuntui että huippaa. Syke nousi, verenpaine nousi. Olin varma että saan anafylaksian. Todellisuudessa ne oireet meni kuitenkin hyvin nopeasti ohi ja johtui varmasti enemmän jännittämisestä ja anafylaksian pelosta, kuin itse reaktiosta. 30 minuutin seuranta-aika sujui hyvin.

Kielen alle tuli rakko, joka poistui päivän aikana. Huulet kihelmöi. Sama rakko tuli ensimmäisen kuukauden, mutta joka viikko pienempänä. Pujon kukinta alkoi (perkele, mikä viheliäinen rehu) ja rakko hetkellisesti suureni viikoksi.


Allergiaa kasvoissa . pölypunkin siedätyshoito auttanee
Ei välitetä siitä, että kuva on otettu kun odotin tekoripsien irtoamista. Olennaista on se, miten koko naama on ikäväntuntuisen hilseilevän ja kutisevan allergian peitossa. Reaktio tuli kasvorasvasta, josta ei käteen testatessa tullut allergiaa, mutta joka 5 päivää myöhemmin lehahtikin naamassa tulille.

Siedätyshoidon ja lääkityksen hinta?

Sidätystabletit ostetaan 30 kpl paketissa, sillä vain siitä saa kelakorvauksen. Hinta on 113€ – kelakorvaus, eli maksettavaa jää noin 70€/kk.

Astmalääkitystä seurattiin 6kk, jonka päätteeksi sain b-lausunnon myötä erityiskorvauksen, eli -65% lääkkeen hinnasta. Sen myötä maksettavaa jäänee enää parisenkymmentä euroa per kk.

Tavallinen allergialääke maksaa muutaman euron kuukaudessa.

Perusvoide ~10e/kk
Kortisonivoide pari euroa

Että semmoinen satanen menee joka kuukausi apteekkiin. Sen lisäksi harva kasvovoide on atoopikolle hyvä, joten yleensä käytän Vichyn sarjaa, jonka kasvovoiteet maksaa hitusen alle 30€/purkki.

Tilanne nyt, 01/2020

Pölypunkin siedätyshoito on nyt kestänyt 6kk – enää 2,5 vuotta jäljellä! Silmiin ja limakalvoihin kohdistuvien allergiaoireiden pahin terä on taittunut. Pystyn jopa olemaan lyhytkarvaisten koirien kanssa läheisesti hetken aikaa, ilman valtavaa hengenahdistusta ja leimahtavaa ihottumaa. Koirat siis ovat oman allergeeninsä lisäksi usein täynnä pölyä, ja kun yhden allergian pahin terä laantuu, voi sillä olla positiivisia vaikutuksia muihinkin allergioihin.

En ole moneen kuukauteen tarvinnut allergiasumutetta nenään, sillä aivan kamalat ja lamauttavat kutinat ja aivastelukohtaukset ovat poissa ja nenän tukkoisuus ylipäätään on helpottanut huomattavasti – ainakin toistaiseksi. Se nenän kutina ja ne aivastelukohtaukset, joissa saatoin aivastella 30-45 kertaa putkeen on niin piinallista, että sitä on vaikea ymmärtää, jos ei ole kokenut vastaavaa limakalvokutinaa. Ne myös turruttaa ja väsyttää todella pahasti kun kohtaus on ohi.

Taiveihottumaa on edelleen, ja esimerkiksi lakanoiden vaihto, vaatekaapin tyhjentäminen ja imurointi aiheuttaa hengitystieoireita, josta syystä meillä käy siivooja hoitamassa eniten allergisoivia kotitöitä.

Yleisesti kuitenkin sietokyky allergioita vastaan on parantunut jo näin lyhyessä ajassa merkittävästi, joten toistaiseksi vastine on joka pennin arvoinen.

Take my money!

Pölypunkin siedätyshoito vie rahat
Kuva Alexas_Fotos Pixabaystä

Artikkelikuva: Pixabay

You Might Also Like

3 Comments

  • Reply
    Mikaela
    16.1.2020 at 17:17

    Huhhuh, on kyllä kestettävää noissa oireissa. Hyvä tietopaketti, moni ei varmasti ymmärrä miten tarkasti allergikon pitää varoa asioita.

    • Reply
      Maisu
      16.1.2020 at 21:59

      Joo ja huomasin, että vertaistieto oli aika kiven alla, kun sitö itse yritin löytää.

  • Reply
    valkoinen soapannostelija
    12.5.2021 at 02:29

    Pidän työstäsi. Se on todella hieno

Leave a Reply