Aasia Borneo Malesia

Huono resort Kuchingissa

(Throw back: syyskuu 2016)

Borneon viimeiselle viikolle päätettiin ottaa kunnon kermisresorttikäynti. Agodan arvostelujen perusteella kohteeksi valikoitui Damai Puri Resort & Spa Kuchingissa, tai sen lähitienoilla. Pari yötä paremmassa paikassa, ehkä parit spa-hoidot ja köllöttelyä uima-altaalla drinkkejä siemaillen. Hyvää ruokaa ja rauhallista eloa, vähän iltaohjelmaa.

Iso uima-allas, rantamakaamot, meri

Matka Kuchingin keskustasta resortille kesti vajaan tunnin. Kohde näytti kauniilta kun jäätiin taksista resortin pihalle. Respa oli katoksen alla ja näytti viehättävältä. Takana näkyi meri ja kukkulat. Tiedossa oli spa-hoitojen lisäksi 5 ravintolaa joista valita, 2 baaria, kuntosali, tenniskenttä.


Oltiin ainoat asiakkaat, mutta huoneen saamisessa kesti melkein tunti ja itse huone oli vähän vähemmän kuin odotettiin. Parveke oli kiva lisä, mutta paikka kaipasi jynssäyshenkistä suursiivousta. Otettiin pyyhkeet, jotka btw. olivat kuluneet reijällisiksi, ja suunnattiin paratiisihenkiselle isolle uima-altaalle, jossa ei lisäksemme ollut muita. Uima-allas oli kylttien mukaan sulkeutumassa 30 minuutin kuluttua, mutta 10 minuutin kelluskelun päätteeksi ei-niin-ystävällinen allaspoika tuli pyytämään meitä poistumaan. Ei auttanut viittoilu kylttien suuntaan eikä ystävälliset pyynnöt. Uimaretken kohokohta oli hän:

Joten käytiin huoneessa siistiytymässä ja suunnattiin ravintolaan. Kävi ilmi, että viidestä ravintolasta vain yksi oli avoinna. Toisenkin ravintolan näin, ja baarin, molemmat suljettuja. Koskaan ei selvinnyt missä ne kaikki muut ravintolat olivat. No. Avoinna ollut ravintola oli iso ja lisäksemme paikalla oli 8 muuta ruokailijaa. Palvelu oli uskomattoman hidasta. Mies sai ruokansa tunnin jälkeen ja kun hän oli oman ateriansa syönyt, tuli minun jäähtynyt club sandwich. Ruoka oli kallista tasoon ja palveluun nähden.

Iltaruuan jälkeen yritettiin selvittää spa-hoitojen saatavuutta. Niitä ei ollut. Koko spata ei ollut. Enkä koskaan saanut vastausta tuleeko ikinä olemaankaan.

Tenniskentän sijainti ei selvinnyt. Huoneet haisi homeelta, kuten usein kosteissa maissa käy, ja wifi toimi hetkellisesti aulassa ja sielläkin ilmeisesti tuulesta ja tähtien asennosta riippuen. Koita siinä sitten varata seuraavaa majoitusta. No, ainakin ulkona oli nättiä.

Jostain syystä ei jääty toiseksi yöksi, vaan palattiin Kuchingiin ja löydettiin edullinen tarjous viiden tähden Riverside Majestic-hotellista. 2 yötä yhteensä 85 €. Sillä saatiin upgradattu huone 17. kerroksesta ja pääsy business loungeen aamu-, väli- ja iltapaloille. Asiakaspalvelu oli tehokasta, ystävällistä ja henkilökohtaista. Eikä kuulkaa tullut homeoireita! Vahva suositus.

Kenelle?
Totaalista rauhaa kaipaaville, jos uima-allas ja kirja riittää viihdyttämään. Ei ruokahifistelijöille.

Hinta?
€€
56e arkiyö.

Arvosana?
Kaksi tähteä joista toinen kokonaan uima-altaan ja näköalan ansiosta.

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply