Nyrkkipyykistä Water Villageen Bruneissa

Käytiin päivän alkajaisiksi kermaperseet haaremihousuissa hyllyen etsimässä pesulaa. Pienessä kaupungissa on hyvät ja huonot puolensa. Huonoihin lukeutuu olematon kilpailu pyykkipaikoista. Ei kuulosta pahalta maksaa 2 paikallista markkaa (Brunein dollaria, 1dollari = 0,65 EUR) housujen pesusta, mutta jos vaatekappaleita on kahden saumoista ratkeavan pyykkikassin verran, nousee hinta heittämällä 50 dollariin. Joten ostettiin Vanishiä ja tehtiin poikkeuksellisen isosta kylpyhuoneestamme nyrkkipyykkitupa.

Siinä sitä vatkattiin ja veivattiin hikikarpalot soikeina kimpassa pyykkiä kylpyammeessa. Urakan päätteeksi mies tunnusti tämän olleen elämänsä ensimmäinen nyrkkipyykki. Kun kolmekymmentä alkaa kohtsillään olla lasissa, sanoisin että OLI JO AIKAKIN!

Päivisin on niin kuuma, että sitä on vaikea kuvailla. Vähän kuin kävelisi vaatteet päällä vajaalämpöisessä höyrysaunassa, jonne välillä paistaa aurinko, välillä ei. Siihen vielä OFFit ja suojakertoimet liimaamaan ihoa nahkeaksi. Myöskin valintatalon muovipussi suli jalkaan kiinni.

Pyykkäyksen päätteeksi otimme rannasta paikallisen miehen venekyydin ja lähdettiin ajelulle. Ajettiin puolisen tuntia jokea pitkin, kunnes käännyttiin pelottavan kapealle sivuhaaralle. Paikka kuulemma kuhisi krokotiilejä, joten voitte kuvitella fiilikseni kun kuski ajoi 100 heppaisen perämoottorin voimin jokiveneellään kiven päältä niin että kolina ja tärinä kävi! Jumankauta että pelästyin. Huoleton elämänasenne näkyi tässäkin kun kuski nauroi kovaan ääneen ja totesi ”low water, heh! Aha. Thanx bye! Loppumatkan tuijottelin neuroottisesti veneenpohjaa vuotokohtia etsien.

No. Pääsimma perille ja näimme pienen matkan päästä erittäin uhanalaisia menäapinoita asuinpaikassaan. Aivan kiinni ei toki menty, pysyttiin veneessämme mutta näkyvyys oli hyvä. Oli isoja uroksia, keskikokoisia perusapinoita ja emoja jotka kanniskelivat pikkaisia. Puussa yläpuolellamme kiipeili varaanin ja iguaanin risteytystä muistuttava musta lisko. Siellä se kieli pitkänä paahtoi menemään. On kuulemma myrkyllinen. Aha. No jos tätä venettä ihan sillai siirtäis vaikka TOISELLE RANNALLE.

Luonto on tosi kiva, mutta huomaan kaupunkilaistuneeni niin, etten kaipaa kohtaamisia.

Palatessa kaupuniin jatkoimme aivan Brunein edustalla sijaitsevaan Kampong Ayerin Water Villageen. Se on 1300 vuoden ikäinen vesikylä, ”idän Venetsia”. Siellä asuu vajaat 40 000 ihmistä veden päälle rakennetuissa taloissa. Osa on slummihtavaa hökkeliä, osa kiviseinäistä raskaampaa rakennelmaa, kuten vaikkapa poliisilaitos. Taloissa on monesti ilmastoinnit, nykyaikaiset televisiot ja meno voi olla hyvinkin moderni. Joen toisella puolella on läjä autoja tienvarressa parkissa. On luksusautoja ja vähän tavallisempiakin autoja, kaikki kuuluvat vesikylän asukkaille.
Siellä on kolmetoista koulua, palolaitos ja ilmeisen yhteisöllinen meininki

Kävimma ihan paikan päällä yhdessä kylässä. Tai sen osiossa. Erillinen venekyyti maksaa dollarin per henkilö, per suunta. Näitä veneilijöitä on tarpeeksi, että ilman kyytiä ei varmasti jää.

Osa lankuista oli huolestuttavassa kunnossa. Oli laskuveden aika, jolloin mutainen maa ja roskat, sekä myös lahonneet tolpat paljastuivat talojen alta. Maassa näkyi kyseenalaisen isoja ja karvaisia hämähäkkejä. Tähän kun lisää orastavan äkkivessakaipuun niin huoleen oli paikoittain aivan jopa aihetta.

Ihmiset puolestaan olivat mitä ystävällisimpiä. He tervehtivät ja kyselivät mistä tulemme. Lapset huusivat kovaan ääneen ”Welcome to Brunei Darussalam!”. En myöskään muista koska olisin edellisen kerran huudellut Adelen tapaan hellota ja vilkutellut näin ahkerasti.

Kylässä oli selkeästi köyhempää puolta, jossa piti oikeasti katsoa tarkkaan mihin astuu. Ainakin näin länsimaisella hyvinvointipainolla varustettuna pariskuntana. Kuitenkin aivan yhtäkkiä kulman takaa alkoi paikallinen versio Täydellisistä naisista tutusta Wisteria Lanesta. Jalkakäytävät olivat siistit ja tehty betonista. Talot olivat monikerroksisia ja niiden pohjan ja vesirajan välissä oli ”lisäpiha” jossa oli terasseja ja illanistujaisia menossa. Osalla talon alla oli varasto, veneitä, polkupyöriä, toisilla ruukkukasveja puutarhaksi asti.

Lapset pelailivat jotain paikallista saksipotkujen, jalkapallon ja rantalentiksen risteymältä vaikuttavaa peliä, lennättivät leijoja tai leikkivät aidatussa päiväkodissa.

Ehdimme reilun tunnin maleksia kylänraitilla kun nimeltämainitsemattomalle bloggaajalle tuli muita tarpeita. Mutta kyllä siellä päivänkin voisi viettää kävellen ja tutkien, sekä ihmisille jutustellen.

Ps. Lähimmässä ostoskeskuksessa oli naisten vessoissa posliinireijät lattiassa kun puolestaan maailman kermaan kuuluvalla miessukupuolella kyllä löytyi istuttavat pöntöt. Niinku että menikö nyt ihan reilusti tämä suunnitteluprosessi?