Päiväretkeä kerrakseen Borneolla

Varattiin Kuchingissa opas ja 8-9 tuntia kestävä neljän kohteen retki.
Kuulosti heti alkuunsa pahalta. Rankalta ja hikiseltä ja liian täyteen tungetulta, mutta ajateltiin että jos kaikki tärkeät kaupungin ulkopuoliset kohteet pakkoäheltää yhtenä päivänä niin sittenpä on nähty ja koettu nekin!

Koska mies on yksi historian hitaimmista lähtijöistä, ehti opas soittaa 7:59 respan kautta huoneeseemme, kun klo 8 piti olla alhaalla. Oltiin kuitenkin jo heti 8:01 alhaalla.

Autossa odotti kaksi saksalaista mimmiä. Kyytiin napattiin vielä Hollantilainen Gnu, jonka nimi oli oppaallemme liikaa ja miesparasta tuli päivän ajaksi Gun.

Matkattiin ensimmäisenä Semenggoh’n orankimetsään. Se oli virhe heti lauantaiaamun kunniaksi. Onneksi oltiin käyty jo hiljaisena arkipäivänä, sillä nyt paikka tulvi turisteja. Meitä oli varmaan sata. Se oli tympeää. Nähtiin kuitenkin kaksi orankia lisää! Siinä ne mutusteli hedelmiä kitusiin ja hassutteli kahdestaan. Jaolle tuli myös kaksi showoravaa. Kovin kuvauksellisia hyppyloikkaajia hekin.

Siitä ajettiin Annah Rais Longhouselle. Vanha pääkallometsästäjäheimo. Aika vähän on turisteille tarkoitetussa longhousessa alkuperäistä jäljellä, mutta ainakin siellä oli hyvää riisiviinaa! Ne taisikin muuten olla koko reissun ainoat alkoholit, ja niistäkin vähistä piti juoda miehenkin osuudet kun ei kelevannu! Nimim. Tuorepuristetun omenamehun lipittäjät.

Headhuntersien heimo on aikoinaan katkaissut vastustajilta päät ja polttanut ne sitten nuotiolla karrelle nahkoineen, karvoineen ja silmämunat soikeana. Lopulta, kun jäljellä on enää pääkallo, sitä palvotaan ja sille uhrataan lahjoja paremman onnen toivossa.

Siitä 1,5h ajomatkan päätteeksi lounaalle katukuppilaan. Mmm. Ruoka oli kyllä mitä mainiointa Borneolaista mättöä. Riisiä, uppopaistettuja jättikatkarapuja, salaattimömmelä, kanaa, jne. Ja katukuppilasta kohti luolia.

Ajettiin ensin fyysisesti vaativammalle Fairy Cavelle. Portaita taisi kertyä noin 1250. Ylöspäin. Oli jyrkkiä, kapeita, syviä ja korkeita portaita. Ei sellaisia kerrostalon rappuja. Kunnes lopulta edessä avautui valtava keijuluola. Siellä oli kosteaa ja valtavan sievää, vihreää! Hikikarpalot valui joka vakoa pitkin ja olo oli tahmea. Luolan yläosasta paistoi päivänvalo.

Kivuttiin portaat alas hiestä liukkaina ja siirryttiin Wind Cavelle. Enää siellä ei tuule, mutta nyt siellä asuu tuhansia ja tuhansia lepakoita. Luola menee kiinni klo 16:30, sillä klo 17 aikoihin lepakot lähtevät joka iltaiselle joukkovaellukselleen. Nämä kaksi luolaa ovat yhteydessä toisiinsa, maan alla reitti veisi noin kaksi tuntia ja olisi kuulemma niin vaarallinen ettei se ole avoinna turisteille.

Wind cave on aikoinaan ollut täynnä myrkkykaasuja. Kiinalaiset sotilaat koittivat aikoinaan, vuosisatoja sitten, edetä luolaa pitkin yllätyshyökkäykseen saadakseen etulyöntiaseman sodassa, mutta maaperä ja luolan sisäinen joki kaasuineen tappoi tuhansia sotilaita heti alkumatkasta.
Myrkkykaasut ja mätänevien ruumiiden viettelevät aromit yhdessä toivat läheiselle kylälle nimeksi Smelly Village.

Tätä nykyä siellä haisee lähinnä lepakon cacca. Nähtiin myös 150 miljoonaa vuotta vanha simpukkafossiili. Otettiin siitäkin kuva, joka on surkea ja jota ei koskaan tulla tarvitsemaan. Mutta onpahan!

9 tuntia siinä meni ja retki oli jokaisen paikallisen markan arvoinen, mukavan ja osaavan oppaan kanssa.

Ps. Viidestä siirtymästä neljällä nukuin pienet tai isommat päikkärit, että ei se retki nyt sitten liian rankaksi päässyt ilmastoidussa autossa käymään.