Koko syysretken tarkoitus – Borneon orangit

Syy, miksi matkakohteeksi alunperin valikoitui Borneo, on täysin orankien. Halusin nähdä metsien miehen luonnossa, vielä kun se on mahdollista.

Luvallisten metsähakkuiden lisäksi Borneolla hakataan salaa sademetsää järkyttäviä määriä päivittäin, jalkapallokentällisiä toistensa perään, palmuöljyrahat silmissä kiiluen. Puolet saaren metsistä on jo kaadettu. Samat sademetsät, jotka kätkevät syvyyksiinsä maailman monimuotoisimman flooran ja faunan. Sademetsä, joka ei kasva samanlaisena enää takaisin. Tiesitkö, että Leonardo Dicaprio sai Indonesian hallituksen varpailleen, ja uhkauksen porttikiellosta maahan, vierailtuaan viereisellä Sumatran saarella ja tehtyään julkiseksi mitä täällä päin tapahtuu palmuöljyn nimissä ja miten se vaikuttaa eläimistöön ja kasvillisuuteen.

Palmuöljyä puolestaan on kaikkialla ja kaikessa, joten välttely on normaalissa perusarjessa vaikeaa ja vaatii paneutumista sisällysluetteloihin. Ei meidänkään taloudessa olla täydellisiä. Vasta ostettiin purkki nutellaa ja toinen vastaava maapähkinävoita.

Noh. Elintasomuistutuksen jälkeen tähän päivään.
Saavutimma matkan kohokohdan. Alunperin oli tarkoitus suunnata Borneon itäisempiin osiin, Sandakaniin, orankien suojelualueelle. Siellä kuitenkin on olemassa pienehkö riski Etelä-Filippiinien edustalla vaikuttavien merirosvojen kohtaamisesta. Se on samahkoa aluetta, josta lähisaarelta aikoinaan Jolon panttivangit kidnapattiin. Nyt vaan ei olisi Muammar Gaddafia maksamassa lunnaita..

Mies alkoi kuitenkin googlailla Sandakanin aluetta ennen siirtymää ja yks’kantaan kielsi matkanteon sinne, turvallisuuteen vedoten. Koitin selitellä – turhaan.

Joten orankien katselukohteeksi vaihtui Semenggoh’n suojelualue, Kuchingissa. Siellä  orangit kulkevat vapaina metsässä ja heille on järjestetty säännölliset ruokinta-ajat aamulla ja iltapäivällä, ja he tulevat paikalle puistonvartijoiden kutsusta, jos huvittaa ja nälättää.
Sademetsän hedelmällisimpänä aikana orankeja ei välttämättä näy ollenkaan, me sen sijaan näimme kaksi!

Ensin paikalle saapui pikkuinen Endu. 7-vuotias naaras, jonka isosiskonsa kasvatti heidän emänsä kuoltua. Endu paineli puissa menemään punainen, harvakseltaan kasvava tukka liehuen. Söpö harvavarvas, joka äänteli kimeästi turistijoukkoa tuijotellessaan.
Endu vietti myöhäistä lounasta pitkän kaavan mukaan, banaania alkupalaksi. Kookosta pääruuaksi ja ananasta jälkkäriksi.

Hetkeä myöhemmin puiston vartija kertoi että The Big Boss is coming! Kaukaa näkyi puidenlatvustojen heiluntaa. Viralliselta nimeltään Richie jäi noin 50 metrin päähän matalalle puun suojaan tarkastelemaan tilannetta. Minuutit mateli ja näytti siltä, että kuriton huutomesoava lapsi käy Richien hermoon (hänen korkeutensa ei pidä monestakaan asiasta, kuten metelistä tai liian lähelle tunkeavisti ihmisistä). Teki mieli työntää lapselle banaani suuhun, jotta oletkos nyt.

Mutta sitten! Richie laskeutui maahan ja lähti Aku Ankan masennuskävelytyylillä maleksimaan meitä kohti. Yleisöä käskettiin pysymään seisaallaan, karkuunjuoksuvalmiudessa. Siihen hän istahti hedelmäkorin ääreen ja alkoi pistellä ananasta poskeen. Richie painaa kuulemma 140 kiloa, ei siis mikään ihme että hän kulkee vain jymäköimpiä puita myöden, liaaneja kartellen. Onhan se hyvä miehen tietää kokonsa.

Richie on paikan isoin ja toiseksi vanhin jäärä, 35-vuotias, ja hällä on tyttöystävänä Endun kasvattiäiti/isosisko. Kerran Richie kävi tappeluun herruuttaan puolustaessaan. Vastapuolelta katkesi sormia rytäkässä. Tappelu päättyi vasta kun puiston työntekijä meni väliin. Sitä vaan tässä mietittiin, että aasialaisen keskivertoihmisen koolla varustettu työntekijä kahden ison orangin välissä kuulostaa aika jännittävältä haasteelta.

Lopulta Richien seisova pöytä oli kaluttu tarpeeksi tyhjiin, hän nappasi takajalallaan matkaevääksi palan kookospähkinää ja lähti maateitse löntystämään tulosuuntaansa.