Arizona USA

Lower Antelope Canyon – kivet kuin maalaus

Kiinnostaako kivet, aavikko, autiomaa, pallo-ohdakkeet ja hiekka? Fun! Lower Antelope Canyon on the place to see!

Kun ajaa päivän verran pitkin Arizonan hiekka-aavikoita ja välillä pysähtyy tankkaamaan reservaatin verottomia bensoja, niin yllätyksenä tulee se, mitä kaikkea aavikolta ja maan alta voikaan löytyä. Olin maaliskuussa bongannut Lower Antelope Canyonin instagramista. Kyseessä on nimensä mukaisesti maan alla kulkeva upean väriloiston kanjoni. Nimi on perua aikoinaan vaellelleista antilooppilaumoista ja kanjonin muoto puolestaan on muovautunut hiekan ja veden hionnassa. Hiekka ja vesi on siitä armoton arkkitehti, että välillä maan alla on ahdasta.

Saman tien varrella on myös Upper Antelope Canyon, mutta koska tunnin retki kanjoniin maksoi 40$ per naama, niin yksi kanjoni riitti tälle kevätretkelle. Tein taustatyöni, jonka perusteella kävi ilmi, että Upper on helpompikulkuinen, Lower vaikeampi. Lower Antelope on jopa sen verran ahdas, ettei sinne saa viedä oikeastaan mitään ylimääräistä puhelimen lisäksi. Siellä olikin tiedossa myös jyrkkiä nousuja, ja kiveen kolisevia päitä.

Punertavan oranssit kanjonin reunat

Liput ja huomioitavaa?

Sekä Lower Antelope Canyon että Upper Antelope Canyon ovat. Itse varasin liput huhtikuun alussa, 6 viikkoa etukäteen ja jäljellä oli hajapaikkoja siellä täällä. Paikanpäälle voi toki mennä jonottamaan mahdollisia unohtelijoiden ja myöhästelijöiden hajapaikkoja, mutta äkkiseltään se ei näyttänyt kovin palkitsevalta keinolta – tämä retki siis todellakin kannattaa suunnitella ja maksaa etukäteen. Meidän liput löytyi Ken’s Tourin kautta. Miehen mielestä tämä voitti Grand Canyonin mielenkiintoisuudellaan. Huomionarvoista on, että aavikolla tulee äkkitulvia. Eli jossain sataa, vesi lähtee vyörymään maantievauhtia ja sitä massaa on valtavasti. Tästäkin syystä kanjoniin järjestetään vain opastettuja retkiä.

Mikäli voit valita vierailuajankohdan, tähtää tunnin kierroksesi niin tarkasti keskipäivälle kuin mahdollista, sillä valo tulee tuolloin korkealta ja luo upeita kontrasteja kanjonin seiniin.

Mihin tunnin retken voi yhdistää?

Edeltävät muutama yö oltiin Flagstaffissa, josta käytiin päiväretkellä Grand Canyonilla. Flagstaffista Lower Antelope Canyonille ajoi reippaat kaksi tuntia. Lower Antelopen päätteeksi ajettiin yöksi Las Vegasiin, mutta matkaan taisi mennä 7 tuntia. Kanjonin ympärillä on kuitenkin muitakin huikeita paikkoja, kuten Monument Valley, jossa emme käyneet, sekä Hurricanen mormonikaupunki ja Zionin upea kansallispuisto, joissa kävin muutama vuosi sitten. Noilla suunnilla ajellessa kannattaa pitää huolta, että autossa on polttoainetta tarpeeksi, sekä juotavaa ja evästä ihmisille. Esimerkiksi rengasrikon varalle. Huomionarvoista myöskin on, että puhelimet voivat olla pitkiä aikoja ilman minkäänlaisia signaaleja, jolloin navigointi voi olla haastavaa.

Punertavat kalliot

Kivien punertava väriloisto

Lower Antelope Canyon maan tasalta

Kanjoni maan päältä katsottuna

Kiven pinta

Hioutuneen kallion upeat yksityiskohdat

Kapea kivien välinen polku

Polut oli paikoitellen kapeita

Lower Antelope Canyon jyrkät rappuset

Lower Antelope Canyonin sisällä olevat jyrkät rappuset

Oletko käynyt näissä kanjoneissa? Millainen fiilis jäi?

You Might Also Like

20 Comments

  • Reply
    MiQ
    18.7.2019 at 00:12

    Huikeelta näyttää! Ja joo vaara vaanii yllättävissä paikoissa, muistan mantsan luennoilta että aavikoilla saa varoa äkillisiä tulvia

    • Reply
      Maisu
      19.7.2019 at 12:46

      Itse oon ainakin niin tottunut Suomen lintukotoon, etten aina edes tajua millaisia vaaroja maailmalla voi tulla vastaan.

  • Reply
    Mikko / Matkalla Missä Milloinkin
    20.7.2019 at 11:28

    Ensi vuonna olisi tarkoitus tehdä pidempi reissu läntiseen Yhdysvaltoihin kiertelemään kansallispuistoja ja Antelope Canyon on kyllä listalla. Pohdinnassa on vielä, että Upper vai Lower vaiko molemmat. Miten ruuhkainen tuo teidän vierailuaikaan oli ja mihin kellonaikaan tuolla olitte?

    • Reply
      Maisu
      20.7.2019 at 17:36

      Sillon kun 6 viikkoa aiemmin varasin niin meillä oli viikko pelivaraa sopivalle päivälle. Kyseessä oli maanantai ja klo 13:30 alkava retki, jonka check-in oli 13:00. Matkan suunnittelu tehtiin lopulta tämän varauksen ehdoilla.

      Kyllähän siellä porukkaa on. Kaikki retket ovat täynnä, mutta toisaalta retkien koot on jaettu pienempiin. Yksi retki kestää 45-60min, ja siihen mahtuu muistaakseni 40 ihmistä, jotka jaetaan vielä pienempiin ~5-7 turistin ryhmiin ja jokaisella pienryhmällä on oma opas. Meidän opas oli todella hyvä; näytti parhaat kuvauspaikat, hoputti ja hidasteli juuri sopivasti ja oli tilanteen tasalla. Jos jää maleksimaan, joku tulee hoputtamaan. 🙂

  • Reply
    Minna
    21.7.2019 at 12:20

    En ole käynyt, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Jossain vaiheessa teemme reissun Yhdysvaltoihin, joten kiva kuulla näistä vaihtoehdoista:)

    • Reply
      Maisu
      21.7.2019 at 12:24

      Jenkeissä on kieltämättä valtavasti nähtävää ja koettavaa, valinnan vaikeus on aina läsnä. 🙂

  • Reply
    Kaivostyötä ja kidnappauksia - Maailman ympäri 180 vuodessa
    22.7.2019 at 21:12

    […] Los Angelesista Oatmaniin on 450km. Vegasista Oatmaniin matkaa kertyy 200km. Kesäkuukaudet ovat aavikolla kuumia, itse suosin kevättä ja syksyä. Mitä muuta Arizonassa on? No ainakin vierailun arvoinen Lower Antelope Canyon. […]

  • Reply
    Reissu-Jani
    22.7.2019 at 22:29

    Upeita kuvia. Onpa aika arvokasta vierailla tuolla, mutta toki ymmärtää että halutaan valvoa kuka paikkaan pääsee ja turvallisuus huomioidaan. Olen käynyt kanjoneissa Australiassa, Jordaniassa, Mongoliassa ja Kirgistanissa .. ja mitä nyt muita olikaan — mutta en koskaan USA:ssa. (siis kanjoneissa). Joskus pitäisi Grand Canoyon nähdä, mutta tämäkin olisi kiva kohde.

    • Reply
      Maisu
      22.7.2019 at 23:24

      Kiitös. Hinnasta vähän ymmärrettävämmän tekee se, että osa ohjautuu Navajoille, jonka mailla kanjonit sijaitsevat. Mutta silti, Grand Canyon on 35$ per auto. Eli olihan tämä suolainen hinta.

      Ikimuistoisilta kuulostaa sinunkin koluamat maat ja kanjonit!

  • Reply
    Travelloverin Annika
    24.7.2019 at 14:25

    Aivan hurmaavan näköinen paikka! Ainoa mitenkään tuohon verrattava, missä olen ollut, on Petra Jordaniassa, mutta siis ihan eri asia. Jännä, miten luonnonnähtävyydetkin nykyään niin suosittuja, että pitää varata kuukausia etukäteen, että pääsee tunniksi. Hurjaa.

    • Reply
      Maisu
      24.7.2019 at 14:49

      Itsekin aivan tuurilla huomasin kyseisen paikan tarpeeksi ajoissa saadakseni liput hyvälle ajankohdalle. Mainitsemasi Petra on vielä näkemättä, varmasti myös upea paikka.

  • Reply
    Sandra / Terveiset päiväntasaajalta
    26.7.2019 at 13:37

    En kestä kuinka upealta tuolla näyttää! Ehdottomasti haluaisin käydä tuolla, ehdottomasti! 🙂 Ei ole kyllä mitään vastaa mitä olisin nähnyt itse ja huikeaa olisikin varmasti nähdä nuo illalla sekä aamulla. Varmasti eri sävyjä löytyisi paljon.

    • Reply
      Maisu
      26.7.2019 at 13:39

      Luulen myös, että olisi jännittävää seurailla valon liikkeitä pitkin päivää! 🙂

  • Reply
    Paula - Viinilaakson viemää
    26.7.2019 at 16:03

    Nämä kanjonit on niin upeita, ja valokuvauksellisia. Me yhdistettiin Antelope Canyonin reissuun Horseshoe Bend, joka käytiin vieläpä samana päivänä kun se on käytännössä melkein vieressä. Ja muuten näitä muita kansallispuistoja kuten Sunset Crater, Wupatki ja Grand Canyon. Niin, ja se Zion. Ja vielä jäi niin monta paikkaa näkemättä tällä alueella.

    • Reply
      Maisu
      26.7.2019 at 16:05

      Näinkin postauksesi aiheesta. Aiemmin ajattelin, ettei näin aavikkoisella seudulla ole mitään mielenkiintoista. Kuinka väärässä tuolloin olinkaan! Nähtävää on vielä listoiksi asti. 🙂

  • Reply
    Fanny
    26.7.2019 at 18:18

    Upean näköistä! En oo käynyt kyllä vielä:)

  • Reply
    Sonja | FIFTYFIFTY
    27.7.2019 at 21:14

    Tuo on kyllä huikean näköinen paikka! Hyvä tietää, että tuonne pitää varata paikka jo todella hyvissä ajoin. Varmaan juurikin tuo keskipäivän retki on se kaikista suosituin ja täysin…

    • Reply
      Maisu
      27.7.2019 at 21:16

      Juuri näin, ajoissa pitää olla. 🙂

  • Reply
    VEERAPIRITA / Aurinkorasvaa ja aloe Veeraa -matkablogi
    28.7.2019 at 15:12

    Käsittämättömän kaunis paikka! Hyvä tietää, että tuonne pitää ostaa liput etukäteen sillä paikka on todellakin matkahaaveissani.

    • Reply
      Maisu
      28.7.2019 at 16:08

      Toivottavasti saat matkahaaveen toteutettua! Nähtävää ja koettavaa kun tuntuu riittävän loputtomiin.

Leave a Reply