Aika eläimellinen reissu on ollut, joten pitihän tämä nyt vielä kruunata erillisellä visiitillä maailmankuuluun paikkaan nimeltä Bronxin eläintarha. Normaalisti liput maksavat $16 per aikuinen tai ”total experience”, eli kaikennäköistä höpötystä ja hömpötystä eläinten lisäksi, noin 30 dollaria. Kuitenkin joka keskiviikko eläintarhassa toimii ”maksa mitä jaksat”-periaate, jolloin eläimet pääsee näkemään vaikkapa ilmaiseksi, mutta eläintarha suosittelee ja toivoo, että kävijät lahjoittavat kukin edes vähän rahaa, sillä tuotto käytetään eläinten hyvinvoinnin edistämiseen. Oltiin kitsaita ja maksettiin 10 dollaria meistä kahdesta mutta kyllä sinne meni ihmisiä ilmaiseksikin, eikä heille suotu mitään pahaa silmää tai sen semmoista. Omatunto siis ratkaisee.
Eläintarhaan on helppo päästä, Manhattanin keskustasta lähtee express-bussi joka kulkee aikalailla suorinta reittiä edestakaisin. Junalla kai pääsee suunnille, autoja saa parkkiin jos yksityisautoilee tai aina voi mennä taksilla. Me valittiin hirmuisten helteiden johdosta jälkimmäisin ja pulitettiin menokyydistä 35 dollaria. Paluu hoidettiin harvinaisen miellyttävällä express-bussilla, hintaan $6/hlö. Suosittelen lämpimimmin bussia, se on helppo, edullinen ja miellyttävä kulkupeli isoine istuimineen ja ilmastointeineen.
Bronxin eläintarhassa on yli 6000 eläintä joten pidemmittä puheitta tässä heistä muutama.
No Comments