Loppukesästä Floridassa hiki on tahmaista, suolavesi on vielä tahmaisempaa ja kuuma hiekka uppoutuu kirjaimellisesti jokaiseen koloon. Sitä hiekkaa sitten löytyi taskuista ja kengistä vielä Nykissäkin. Yhtenä päivänä päätin repäistä ja lähdin tekemään muutakin kuin makaamaan rannalla. Menin snorklausreissulle elämäni ensimmäistä kertaa.
Kävi ilmi, että vaikka olen junnusta asti viettänyt paljon aikaa veneessä enkä ole muistaakseni koskaan kokenut pahoinvointia vesillä, päinvastoin olen innolla toivonut isompia aaltoja ja enemmän keikutusta, niin jossain se raja meni..
Lähdin siis isohkolla, varmaan parikymmentä henkeä vetävällä sukeltajia varten ideaalilla veneellä snorklaamaan. Kaikki kuusi muuta kyytiläistä olivat hyvin alkutekijöissään olevia sukeltajia ja sitten olin minä. Lähdettiin ensimmäiseen sukelluskohteeseen, joka oli parinkymmenen minuutin venematkan päässä olevan vedenalainen ihmisten hautausmaa. Paikkaan oli haudattu 275 ihmistä niin, että heidät ensin tuhkattiin ja sen jälkeen heistä tehtiin haluamansalainen muistomerkki, vaikkapa meritähti. Niitä oli tarkoitus ihailla. Iskin maskin naamaan, tungin putken turpaan ja vaapuin räpyĺöissäni veneen perään kun sukeltajat olivat hypänneet edeltä jontikkaan. Meitä oli varoiteltu että jos meduusoja näkyy niin ne lipuvat virran mukana (joka btw oli ihan perkeleen kova!) ja suklaa vaan sivuun niin ne ei osu ja polta.
Siinä jontikassa hetken yritin jotain pöristä ja väijyä alaspäin silmämunat soikeina mutta olipa kuulkaa pikkasen haastavaa kun aallot on sitä luokkaa että isommassa huvipurressa ei pystynyt edes istumaan paikallaan pitämättä jostain kiinni, niin ei siellä lätäkössä sitten ihan kauheasti tehnyt mieli uidakaan. Kaiken lisäksi oli vielä pilvinen päivä, joten ei puhettakaan että sinne noin 10 metrin syvyyteen olisi edes mitään nähnyt. Alle vartin kerkesin polskia kunnes hilauduin veneeseen yhtä pahasti räpiköiden kuin Kinkku-koiranen. Olipa muuten paska reissu. Kituset oli täynnä suolavettä, mitään et nähnyt mihinkään suuntaan, snorkkelipiippuun tyrskähteli aaltojen mukana vettä ja kaikenlisäksi niitä meduusoja alkoi parveilla ympärillä. Ajattelin, että odottelen seuraavaa kohdetta ja snorklaan sitten siellä.
Siinä kun istuin veneessä ja odottelin sukeltajien paluuta, alkoi käydä hyvin selväksi että kyllä minäkin näköjään voin voida pahoin veneessä kun tarpeeksi keikuttaa. Siirryttäessä seuraavaan kohteeseen ajattelin nappasta vähän evästä mahaan ananaksen ja melonin muodossa – se kyllä helpottaa! Liian myöhään kävi ilmi, että ei pidä syödä mitään nesteistä ja hölskyvää jos on keikkumisesta johtuva paha olo. Meni ehkä noin 1,5 minuuttia ja koko satsi tuli komeassa kaaressa ylös ja laidan yli kalojen ruuaksi. Tässä vaiheessa sukeltajat olivat jo uudestaan pohjassa, joten eipä kestä kiittää. Olo parani heittämällä mutta siinä sameaan lötjälettoon tuijotellessa varmistui, etten kyllä toistamiseen hyppää bikineissäni sinne, sillä jälkimmäinen kohde oli ihan liilana paikallisista hyytelökaloista. Niitä oli aivan tolkuttomasti ja koska virtaukset oli kovat niin siellä ne kuljeskeli ihan sukellusveneinä tolkutonta kyytiä eteenpäin.
Sukeltajista jokainen törmäsi vähintään yhteen hyytelöön. Kolme muuta tyyppiä minun lisäkseni voi pahoin, kaksi heistä oksensi kuten minäkin. Ai että oli mieli korkeella kun 60 dollaria pulitin tästä reissusta. Mutta eipä ne sukeltajatkaan mitenkään erityisen iloisia tästä reissusta olleet ja he olivat varmasti maksaneet vielä enemmän.
Miehistön jäsen sitten paluumatkalla totesi, että ei muista koskaan nähneensä näin kovia virtauksia kyseisessä paikassa ”ja olihan ne aallotkin aika kovia”. En jättänyt tippiä. Olisivat nyt voineet edes varoittaa että tänään on merellä tuulista, tai et ehkä näe ihan kovinkaan paljoa kun ilma on täysin pilvisen harmaa. Tai vaikka että ”ei kannata mennä”.
Semmosta.
No Comments