Edellisellä Aasian retkellä tehtiin viiden päivän pit stop Siem Reapin kaupunkiin Kambodzaan. Odotuksissa oli lähinnä köyhyyttä ja kurjuutta, sekä Angkor Wat, eli valtavia kivikasoja. Odotin myös kovasti vatsatautia, jota yllättäen ei koskaan tullutkaan (se osuus hoitui sitten Vietnamissa..)
Samat kysymykset toistui vuorotellen kaikilla foorumeilla, joten tässä Siem Reapin olennaisimmat.
- Tarvitset passikuvan saadaksesi lentokentällä viisumin. Jos passikuvaa ei ole antaa, voit maksaa muutaman lisädollarin kuvattomuudesta.
- Lentokentällä on automaatti ennen ja jälkeen passintarkastuksen, eli voit nostaa dollareita niistä. Joskus ne toimii, toisinaan ei. Parempi siis varata muutama kymppi taskuun jo etukäteen.
- On täysin tuulesta ja tähtien asennosta kiinni joudutko maksamaan naureskeleville passintarkastajille korruptiorahoja. Ärsyttävää, mutta tietoinen valinta kun matkaa kyseiseen maahan. Ja kyllä, passintarkastajia on oikeasti 10 rivissä, ja kun annat passisi ja ylimääräisen passikuvan, sekä rahat ensimmäiselle, niin kävelet koko rivin päähän odottamaan että jokainen heistä leimaa jotain vuorollaan.
- Angkor on muinainen kaupunki, jonka sisällä on tuhansia temppeleitä/temppeliraunoita. Angkor Wat on vain yksi temppeli, se tunnetuin. Alue on valtava.
- Angkor Watilla on koko päivän ihmisiä. Paljon. Ensin ostetaan lippu alueelle, sitten mennään Angkor Watin temppelille katsomaan auringonnousu. Siitä seuraaville temppeleille, ja seuraaville.
- Nainen, pelkkä huivi ei riitä. Angkor Watin korkeimmalle näköalalle päästäksesi tulee pukeutua t-paitaan. Tämä oli itseasiassa sellainen asia, joka sai minut aivan raivon partaalle. Olin pukeutunut kokopitkään mekkoon ja peitin kädet ja kaulankin isolla huivilla. Solmin sen niin, että se peitti enemmän kuin t-paidat ja se näyttikin enemmän bolerolta kuin hartiahuivilta, eikä liikkunut tai lepattanut solmua avaamatta. Mutta ei. Kun on päätetty, että on sääntö, niin siinä myös perkele pysytään. Ohi viipotti naisia joiden ”t-paidoissa” oli häthätää hihat, mutta minä, jolta ihoa näkyi ranteista, en päässyt sisälle. Vastoin Aasian yleisiä käyntäntöjä, täällä ei tietenkään ollut vuokrattavissa lisävaatteita. Näin ollen en päässyt Angkor Watin korkeimmalle paikalle.
- Järkevimmät siirtymävälineet oman kunnon ja kuuman kelin huomioiden ovat pyörä (en kyllä itse lähtisi fillaroimaan..), kaksipyöräiset moottoriajoneuvot ja auto oppaan/kuljettajan kanssa. Otimme viimeisen ja se oli todella hyvä valinta. Kuski osasi näyttää erinomaisia valokuvauslokaatioita. Saimme jatkuvalla syötöllä kylmää vettä ja tuoretta ananasta vartaissa. Ja koska lämpötila hyvin nopeasti aamulla kipusi korkealle, oli ilmastoitu auto kieltämättä todella miellyttävä.
- Siem Reapin paikalliset miehet on todella päällekäyviä. Yhtään liioittelematta 100 metrin matkalla tuli helposti 7-10 miestä tarjoamaan pilveä ja tuk tuk-kyytiä. Se oli niin aggressiivistä tarjontaa, että jokaisen kävelyn jälkeen hermo oli todella kireällä. Mikään normaali, tiukkakaan, ele tai sana ei riittänyt. Mihinkään ei myöskään huvittanut pysähtyä, kun kimpussa oli heti pakkomyyjiä.
- Muuta nähtävää Siem Reapissa? Phare the Cambodian Circus. Alunperin katulapsille haluttiin tarjota tekemistä, ura, elämä. Siitä syntyi sirkus. Eturivin lippu maksoi 38€/hlö ja sisälsi myös erinomaisen kestojuomapullon kotiin vietäväksi.
- Ostoksia ei huvittanut tehdä, kun järjestäen kaikki tavara on laadulta hikipajatuotteita. Pub Street oli keinotekoinen juottokatu, ja vaikka ei aktiivisesti pelottanut, niin koko ajan oli sellainen tunne, että vähän varuillaan saa olla.
Siem Reapia aina hehkutetaan rentouden kulmakivenä ja muinaisen Aasian upeana helmenä. Molemmat ovat totta kuin mormonien moniavioisuus, mutta näille hehkutetuille puolille on myös epämiellyttävät vastinparit, jonka johdosta en suosittelisi Kambodzaa ihan kenelle tahansa. Mutta jos paikka puhuttelee, niin mene ja koe, sillä Angkor Wat ja temppelit olivat upeita.
26 Comments
MiQ
8.4.2019 at 11:04Oon miettiny aiemmin, että tää vois olla kiva mut tän tekstin pohjalta tuli sellanen olo, että taidan pärjätä ilmankin 😀 tunnen itseni sen verran hyvin
Maisu
8.4.2019 at 11:09Joo toisille sopii, toisille ei. Pelkät upeat historialliset kivet eivät poista sitä faktaa, että välillä oli epämukavaa.
Sari / matkalla lähelle tai kauas
15.4.2019 at 12:47Ai sinulle tuli vatsatauti vasta Vietnamissa. Niin minullekin. Sen verran kauhuissani luin tekstiäsi, että saimme olla onnellisia, ettei meille tarjottu huumeita. Kyytiä kyllä mutta ei hyökkäävästi. Ruoka nyt eikä juoma pub streetillä kaksista ollut mutta onneksi siellä oli muitakin paikkoja. Angkor Watin temppelialue oli hieno mutta ihan todella laaja. Temppeliähky saakka. Minä pidin paikasta. Olisikos johtunut myös hotellimme vieraanvaraisuudesta.
Maisu
15.4.2019 at 12:56Ai sinnekin iski vatsatauti – kurjaa! Minäkin tavallaan pidin paikasta, mutta nämä tietyt osa-alueet aiheutti kyllä nihkeitä fiiliksiä enemmän kuin tarpeeksi. Huomasin myös etten näemmä maininnut hotelliamme sanallakaan. Se oli oikein viehättävä ja vieraanvarainen paikka. Eli hyvääkin oli! 🙂
Jaakko / lomalla viimeinkin
15.4.2019 at 13:08Mukavan rehellinen teksti ja paljon infoa, kiitos! Kohtaana paikka kiinnostaa kyllä, mutta tämä hieman hillitsi matkakuumetta 🙂
Maisu
15.4.2019 at 13:16Täytyy toki muistaa, että ihmiset kokee asiat eri tavoin. Toisia ei yhtään haittaa mainitsemani asiat. Ja toisaalta alueella oli myös erittäin mukavia hotelleja, jos sellaiset kiinnostaa.
Jenni / Unelmatrippi
15.4.2019 at 14:36Näihin kokemuksiin varmaan vaikuttaa aika moni asia, myös tuuri. Mun kokemukset Kambodzasta ovat hyvin erilaisia. Tyrkyttäminen ei ollut yhtään sillä tasolla, mitä monessa muussa paikassa, kuten vaikka Thaimaan puolella Bangkokissa. Ihmiset olivat muutenkin tosi mukavia eivätkä yrittäneet joka välissä vedättää, kuten esim. Vietnamissa, missä joka välissä ihan kaikessa kusettaminen on piintynyt maan tapa. Ruoka oli hyvää eikä mitenkään epäilyttävää hygieniatasoltaan. Angkorin temppeleillä oli kyllä tosi paljon väkeä, se on selvä, mutta saimme tuk tuk -kuskin kanssa tehtyä tosi kivasti kierroksen niin, että monin paikoin vältyimme ryysikseltä. Ainoastaan auringonnousussa väkeä oli ihan älyttömät massat – tietysti, koska kaikki ovat siellä samassa paikassa sitä auringonnousua katsomassa. Siitä eteenpäin väki levisi valtavalle temppelialueelle niin, että joillain temppeleillä oli jopa ihan tyhjää. Menisin koska tahansa Kambodzaan ja miksei myös Angkorin temppeleille uudelleeen, maasta jäi tosi hyvät fiilikset.
Maisu
15.4.2019 at 16:22Tosi kiva kuulla täysin päinvastaisia kokemuksia! Ton kyllä allekirjoitan että muilla temppeleillä oli huomattavasti rauhallisempaa ihmismassojen osalta, jopa autiota. Mutta mitä Vietnamiin tulee niin pidin sitä itselle sopivampana paikkana Kambodzaan verrattuna. Mutta tämä on juuri sitä matkailun rikkautta, kun kaikki paikat ei sovi kaikille ja oma kokemushistoria vaikuttaa kaikkeen.
Suunnaton
15.4.2019 at 17:45Kambodzasta saa lukea tosi erityyppisiä mielipiteitä. Jotkut tuntuvat pitävän maasta, mutta ehkä useammin vastaan tulee kriittisempiä ja ei-niin-ihastuttavia kokemuksia. Kambodza on kiinnostanut minua jo 15 vuotta, mutta tällaiset negatiivisemmat kokemukset ovat saaneet lykkäämään matkaa tuonnemmaksi.
Maisu
15.4.2019 at 19:11Jos sinne suunnille tulee muuten matkaa niin kannattaa toki piipahtaa ja katsoa sitten miltä tuntuu, sillä tässäkin tuli jo omasta fiiliksestäni poikkeavia kommentteja. Mutta sellainen otos realismia voi pitää matkaodotukset kohtuullisina ja reissu voisi olla upeakin.
Katja/jumalainenseikkailu
16.4.2019 at 13:25Luen mielenkiinnolla Kambodzasta, koska en usko meneväni sinne koskaan. Ei minulla mitään maata vastaan ole, mutta en osaa selittää sitä, etten sinne hingukaan niin kovin. Tykkään katsella temppelikuvia, koska tiedän, etten niitä todennäköisesti livenä näe. Kiitos siis!
Maisu
17.4.2019 at 21:11Kiitos kommentista! Tunnistan tuon ajatuksen, että on mukava katsoa muiden kuvia ja kuulla kokemuksia silloinkin kun paikka ei kuitenkaan itseä puhuttele vierailuun asti.
Pirkko / Meriharakka
17.4.2019 at 14:55Angkor on valtava alue ja vaatii mieluiten useamman päivän – muuten voi tulla temppeliähky.
Niin ja tietysti, mieluiten niin auringonnousun kuin -laskunkin 🙂
Auringonnousuun oli haastavaa nousta jotain viiden maissa hotellilta ja lähteä tuk-tukilla pelipaikoille, mutta olipa se sitten kuitenkin mielenkiintoinen kokemus, odottaa satojen muiden kanssa auringon nousevan temppeleiden takaa!
https://meriharakka.net/2014/11/18/auringonnousun-festareilla-angkor-watissa/
Maisu
17.4.2019 at 21:09Olet oikeassa, auringon nousun odottaminen oli upeaa. Kiitos linkkivinkistä! Käyn lukemassa kokemuksianne.
Maarit - niceMatkaaja
17.4.2019 at 15:15Hieman on näköjään eri meno Angkorissa kuin 15 vuotta sitten, kun itse vierailin siellä. Olin aivan lumoutunut eikä kukaan tai mikään häirinnyt millään tavalla. Yksi hienoimmista paikoista, jossa olen koskaan ollut. Tykkäsin Kambotzasta muutenkin todella paljon: ystävällisiä ihmisiä, koskettavia tarinoita, riipaisevia kohtaloita, kauniita maisemia, hyvää ruokaa ja paljon nähtävää. Me tosin näimme Angkorin lisäksi vain Phnom Penhin ja Sihanoukvillen, eli aivan liian vähän, mutta kaikista jäi mahtava muisto.
Maisu
17.4.2019 at 21:05Onpa mukava kuulla päinvastaisia tunnelmia. Mutta toki sääli että turismi tuo lieveilmiöitä tullessaan. En varmasti ole ainoa jota mainitsemani asiat häiritsivät jopa huomattavasti. Samalla toki tiedostan että näin vain pienen osan historiallisesti upeasta maasta.
Tiina Johanna / Kookospalmun alla
18.4.2019 at 12:27Ensimmäisenä ja tärkeimpänä pakko sanoa että aivan upeita kuvia! 🙂 Ihana myös kuulla ylistämisen sijaan rehellistä ja kriittisempää näkökulmaa kohteeseen ja sen sisällä pitäviin asioihin. Joskus varmasti tulen Kambodzassa itse vielä vierailemaan, koska kuten sanoit, niin parhaiten itse kokemalla voi tietää.. On kuitenkin erittäin hyvä saada realistista kuvaa paikasta ennen sinne matkaamista, ettei odota jotain uskomatonta ja sitten säikähdä/pety liikaa. Pätee moniin paikkoihin ja tilanteisiin. Meillä on vielä todella surkea tuuri aina mieheni kanssa matkatessani, että hän on joku huumekauppiaiden magneetti! Ihan sama missä olemme, niin ihan minunkin huomaamattani hänelle kuiskutellaan korviin ja tyrkytetään pilveä, kun minä onnellisena katselen maisemia vieressä. Joten en usko tämänkään asian olevan kohdallamme mitenkään poikkeavaa 😀
Tiina
http://www.kookospalmunalla.fi
Maisu
18.4.2019 at 13:14Kiitos kuvakehusta – lämmittää mieltä suunnattomasti, erityisesti siksi, että kuvaamisesta on aina jotenkin epävarma olo.
Kannatan toki tässäkin maassa käymistä, ja toivon että realistinen suhtautuminen auttaa löytämään niitä positiivisia kokemuksia, jos odotukset eivät ole liian korkealla.
Jännä tuo miehen magneettinen olemus, meillä tilanne on tismalleen sama. Mistä lie johtuu. 🙂
Outi / Maa Quzuu
19.4.2019 at 10:58Mulle Angkorit jäi vaisuksi. Olisi pitänyt ottaa joku ihan opastettu kunnon kierros, niin alueesta olisi saanut paremmin irti. Ja viettää alueella ehkä parikin päivää. Meillä ei ollut niinkään ongelmaa ihmismassojen kanssa, mutta en tiedä onko paikan suosia sitten vuoden 2011 räjähtänyt. Se sijaan noita häseltäjiä oli kyllä riesaksi asti, muttei se omaa käsitystäni koko Kambodzasta vesittänyt. Tykkäsin maasta, sen mitä siellä nyt ehti pyöriä
Maisu
19.4.2019 at 12:32Turistimäärät on kasvaneet vuosi vuodelta ja viime vuonna temppeleillä kävi 2,2 miljoonaa ihmistä. Että onhan se ihan kamala määrä ihmisiä. Kiva silti, että sulle jäi positiivinen fiilis maasta! 🙂
Teppo/Tämä matka
20.4.2019 at 20:42Minulle jäi Siem Riepistä hyvät muistot. Pyöräilin paljon hiljaisilla sivukaduilla eikä siellä ollut kaupustelijoita. Elämä soljui rauhallisesti eikä ollut liikenteen melua ja saasteita. Pub-kadun voi jättää väliin. Anchor oli huikea nähdä livenä.
Maisu
20.4.2019 at 23:22Mukava kuulla, että kokemuksesi oli leppoisan rento!
Jonna
21.4.2019 at 19:01Minulla taas oli erilainen kokemus Siem Reapissa, vaikka yksinmatkusva vaalea nuori nainen olinkin. Tottakai kadulla tarjosivat huumeita yms mutta no ja huumorilla asialla mentiin ja baarikadulla tuli monta hyvää iltaa vietettyä 😀 Me suosimme tuktukia temppelialueella, tietysti edullisempi kuin auto ja mukava tuulenvire tuli ajellessa ja meille osui myös hyvä kuski joka tiesi paikkoja ja osasi opastaa. Itse tulin maahan Phnom penhissä eikä onneksi kukaan vaatinut korruptiorahoja, en edes tiennyt sen olevan juttu.
Maisu
21.4.2019 at 19:10Mukava kuulla, että yksin ja vaalealla hipiällä varustettuna on kuitenkin saanut olla rauhassa. Ja että ylipäätään on ollut miellyttävä kokemus maasta!
Kohteena maailma / Rami
22.4.2019 at 15:39Rehellinen matkakuvaus ja hyvät vinkit, mielenkiintoista luettavaa oli tämä postaus. Haluaisin kyllä nähdä Angkor watin temppelit jossakin vaiheessa eli itse sain vinkeistä paljon irti. Uskon, että moni muukin.
Maisu
22.4.2019 at 16:04Ehdottomasti kannattaa käydä temppelit tsekkaamssa, jos ne kiinnostaa. Ja ehkä tämän postauksen myötä joku yllättyykin positiivisemmin paikasta. 🙂