Cutrinin tuotteet saatu PR-näytteinä Mitä sisältyy allergikon matkakosmetiikkaan? Ei paljoa mitään, mutta tärkeimmät löytyy Cutrinilta hiustenhoitoon. Tässä postauksessa selviää miksi juuri nämä tuotteet. Kun on läjäpäin allergioita, atooppinen ja ärsyyntyvä iho,…
matkustus
-
-
Huhtikuun loppupuolisko sujahti kuin rullilla kun USAn itärannikon road trip vei mennessään. Lentodiilien kautta löytyi superedulliset 270 euron lennot Hki-Boston-Hki (1,5-2h välilaskut Köpiksessä mennen tullen) ja mikä parasta pitkät lennot oli puolityhjät.…
-
Jäin maaliskuun alkupuolella opintovapaalle, enkä siis käy töissä kolmeen kuukauteen. Päädyin tähän ratkaisuun siksi, että tahdon saada opinnot etenemään hyvässä tahdissa, eikä täysipainoinen opiskelu työn ohella ole helpoin mahdollinen yhtälö. Tammi-helmikuun…
-
Alunperin koko kevätretken piti ajoittua helmi-maaliskuun taitteeseen. Ylipäätään olen jotenkin kasvanut roskiksessa, sillä kuvittelin että Usa:ssa aikuisuutta hipovat opiskelijateinit viettävät kevätlomaansa koulujen päättymisen tienoilla. Eikä myöskään käynyt pienen ajatuskuplani lähelläkään tarkistaa…