Thaimaa 2014, loppusyksy.
Kwai-joen silta, Kanchanaburi. Tuntuu, että silta ja sen historia ovat paremmin vanhemmalle sukupolvelle tuttuja, niin nimen, kirjan kuin elokuvan ja sen tunnusmusiikin osalta. Livenä silta on turistien täyttämä, joten kyllä sen on nuorempikin polvi löytänyt. Sillan luota puolestaan alkaa Kuoleman rautatie. Japanilaiset pitivät siellä sotavankeja orjinaan ja laittoivat rakentamaan tämän rautatien. Metallisista osista rakennettu silta itsessään on kasautunut aika nopeastikin, mutta Burman suuntaan vuoristoon ja viidakkoon jatkuvan rautatien rakentaminen on ollut pelkkää orjien kärsimysnäytelmää. Siellä kuoltiin tauteihin, nälkään, väkivaltaan ja kuumuuteen. 415 kilometrin pituisen rautatien valmistumisessa kesti 17 kuukautta ja sinä aikana liki 90 000 orjatyöntekijää menehtyi. Sotilaitakin kuoli noin 12 800. Ja se paikalla vellova kostea kuumuus saa miettimään, miten sitkeitä ne ihmiset olivatkaan.
Kwai-joen sillalta 115 kilometriä eteenpäin tulee vastaan Hellfire Pass. Kanjoni, jonka sotaorjat hakkasivat käsin, vain hakut ja dynamiitti apunaan. Elefantit olivat tekemässä oman osansa ja hoitivat painavimmat vetotyöt.
Kanchanaburista järjestetään opastettuja kierroksia, mikäli väkivaltainen historia aiheen tiimoilta kiinnostaa. Rautatie itsessään oli käytössä vain pari vuotta ja se on pääosin purettu brittien toimesta, sillä pelko burmalaisista itsenäisyystaistelijoista oli vahvasti läsnä. Myös jokiretket onnistuvat ja viidakkoonkin pääsee.
Meillä oli majapaikka varattuna kävelymatkan päässä sillasta, aivan Kwai-joen rannalla. Oli sievää!
1 Comment
Laosin ihana rauha - Maailman ympäri 180 vuodessa
25.7.2017 at 18:23[…] matkustimme kolmen sukulaisnaisen voimin Aasiaan. Aloitimme retken Bangkokista, piipahdimme Kanchanaburissa Kwai-joella ja palasimme Bangkokiin, josta lähdimme yöjunalla Laosiin. Pelonsekainen ajatus pimessä […]