Aasia Vietnam

Hintansa arvoinen Phu Quoc?

Auringonlasku Phu Quocilla

Rantabaari

Vietimme viime syksynä 5 viikkoa Aasiassa ja koska halusimme aloittaa kyseisen syysretken överillä hemmottelulomalla, valikoitui kohteeksi Phu Quoc. Olin lukenut läjäpäin kokemuksia saaresta, mutta jotenkin tuntui, että saarta oli vaikea hahmottaa etukäteen. Valtavasti kommentteja epäsiisteistä rannoista, kun samaan aikaan toisaalta löytyi yhtä paljon ylistystä upeista paratiisirannoista. Minun totuus on jotain siltä väliltä, sisältää vain 5 päivän verran saarta, ja sitäkin aika pieneltä kaistaleelta.

Valittiin neljäksi yöksi kermaperseiden aatelistoon kuuluva ekologinen Fusion Resort, hintaan 209 e /yö. Hinta on kieltämättä aika suolainen, mutta toisaalta, sillä sai oikein mukavasti vastinetta, kun tarkoitus oli rentoutua rauhallisessa paikassa ja syödä hyvin.

Mitä sillä 209 eurolla sitten sai?

  • Lentokenttäkuljetukset
  • Avaran ja yksityisen 130 neliöisen villan omalla uima-altaalla
  • Todella kattavan buffet aamiaisen fusion kitchen-tyylillä tai 24/7 aamupalan nautittuna missä tahansa hotellin alueella.
  • 2 spa-hoitoa per päivä, per henkilö. Spa oli tasokas ja viimeistelty kokonaisuus
  • Valtavan hedelmäkorin huoneessa
  • Iltapäivän kahvit/teet ja leivonnaiset hotellin ranta-alueella
  • Päivittäin huoneeseen toimitettavat makeat snacksit. Milloin keksejä, milloin tryffeleitä
  • Ison infinity altaan meren läheisyydessä
  • Vapaa rantamakaamoiden käyttö
  • Sup-lautojen, polkupyörien ja kajakkien ilmainen, joskin säännöstelty käyttö
  • Whatsapp-yhteys omaan Fusionistaan, joka toimi concierge-hengessä ja järjesti mitä tarvittiin, esimerkiksi kuljetuksen kylille.

Garden pool villa

Terveellinen aamupala

Fusion resort breakfastFusion resort breakfast

Drinkit ja keinu merenrannalla

Suosittelen Fusion Resortia kaikille hemmottelusta ja rauhasta nauttiville. Me emme ottaneet all inclusivia, mutta söimme kertaalleen hotellin ravintolassa. Ruokavalintamme keskittyi kalaan ja äyriäisiin, ja ruoka olikin todella hyvää. Myös hinta oli huomattavan korkea. Niinpä päädyimme muutoin syömään illallisen kylillä, josta löytyi hintatasoltaan järkevämpiä ruokapaikkoja, laadusta ja mausta tinkimättä.

Kaksi miinuspuolta Fusion Resortista löytyi. Merenkäynti oli niin voimakasta, ettei käynyt mielessäkään lähteä uimaan, tai edes suppailemaan. Tämän lisäksi hotelli on hyvin syrjässä, missä on toki hyvätkin puolensa, mutta kaikkialle tarvitsee kyydityksen, joka maksaa yllättävän paljon verrattuna manner-Vietnamiin.

Kävimme myös toisen resortin alueella, sillä siellä oli paikallinen hyväksi kehuttu ravintola erinomaisella näköalalla. No, luonnollisesti päivä oli loppuun asti pilvinen, eikä ennalta kehuttu auringonlasku ollut minkään näköinen. Juomat ja ruuat olivat kuitenkin vallan kelvollisia, ja paikka sijaitsi merenrantakivikon päällä, joten meren pauhu toi lisää tunnelmaa tähän avoravintolaan.

Edullisen paratiisimainen Phu Quoc?

Siitä en tällä kertaa tiedä yhtään mitään. Joka puolelle rakennettiin lisää, useat rannat ovat roskien peitossa, eikä niissä ole sitä sellaista paratiisimaisuutta. Lyhyeen hemmotteluun paikka sopii ja hotellien omat rannat toki ovat huoliteltuja. Saarelta löytyy varmasti myös miellyttäviä budjettimajapaikkoja, joskin halvempia ja kaikkineen puoleensavetävämpiä saaria on Aasia täynnä. Koska vietimme saarella niin vähän aikaa, ei pippuripellot ja vuorenhuiput tulleet lainkaan tutuiksi. Että oikeastaan osaan kertoa lähinnä tästä kermis-resortista, että hyvä paikka oli, jee.

Infinity pool Fusion Resort

Rantamakaamot

Aktiviteettilaudat

Ranta-Maiski

Rantamakaamoelämää
Auringonlasku, Phu Quoc

You Might Also Like

2 Comments

  • Reply
    MiQ
    10.2.2019 at 20:30

    Tämmöselle kermis-lomalle mäki haluun! Just silleen että ei tarvii eväänsäkään liikauttaa, koska joku muu liikuttaa mun puolesta. Ps. Toi vika kuva on niin kaunis!

    • Reply
      Maisu
      10.2.2019 at 20:48

      Ehdottomasti kannattaa joskus kokeilla erilainen (ja ehkä parempitasoinen) loma, kuin miten normaalisti lomailee. Tämä nimenomainen retki oli todella rentouttava!

Leave a Reply