Eurooppa Viro

Juhannus Virossa

Keskikesän juhlaa on helpompi lähteä lähimaihin karkuun kuin alkaa huhuilla vapaita mökkejä ympäri Suomea. 2016 vietimme juhannuksen Riiassa, joten tänä vuonna jäätiin vähän vielä lähemmäs ja juhlittiin juhannus Virossa. Otettiin Ikaalisten Matkatoimiston kautta aivan rehellinen pakettimatka, sisältäen 3 yön matkat+majoitus-paketti Aqva Hotel & Spahan Rakvereen. Helppoa, sopuhintaista ja rentouttavaa.

Rakvere, tuo 15 000 asukkaan idyllinen kylä, löytyy alle 1,5h ajomatkan päästä Tallinnasta. Nähtävyyksinä siellä on 1300-luvun linna ja vähän tuoreempi 7000 kiloa painava härkäpatsas, useita ravintoloita, kahviloita ja pari kauppaa. Rauhallinen ja vähä-actioninen lööbausloma oli kyllä tilauksessa, mutta ihan näin hiljaiseksi emme kylää ajatelleet. Eipä sillä, hidastempoinen pitkä viikonloppu tuli tarpeeseen, sillä olinhan ehtinyt olla töissä jo 3 melkein täyttä viikkoa sitten opintovapaan päättymisen. Puuh miten rankkaa.

Kävelytie linnan ympärillä

Hotellihuone oli hyvin perus. Siisti ja kaikin puolin oikein standardi. Ikkunasta näkyi armeijan aamu- ja iltakokoontumiset aivan vieressä. Sängynpäätynä toimi iso peili. Kylppäriin mahtui hienosti. Minibaari-jääkaappi, aamutohvelit, kylpytakit, föönit yms. kuului settiin. Aamupala oli runsas ja ruuhkaisa kymmeneltä aamulla, ja se tarjoiltiin alakerran ravintolassa, jossa oli seinän kokoinen akvaario, jota ihailla. Itse ruoka oli laadukasta ja erityisesti ilahduin savustetusta lohesta. Lihansyöjät, kasvissyöjät ja makean perässä kirmaavat pullahiiret oli kaikki huomioitu. Myös gluteenittomia vaihtoehtoja oli ja vegaaneillekin oli jotain, pyytämällä olisi kaiketi saanut lisää vaihtoehtoja.

Allasosasto veti meitä puoleensa ja siellä oli kaikkea. Oli 25 metrin rata-allas omassa rauhallisessa tilassaan, 2 poreallasta, lämmin monitoimiallas jossa myös virtauksia ja poreita ja hierovia suihkuja jne. Oli myös toinen pienempi monitoimiallas, ulkoallas, kylmävesiallas, kylmä-kuuma jalkaterapia-altaat ja lastenallas. Saunoja oli yhtä paljon. Mm. kelohirsisaunaa, infrapunasaunaa, höyry- ja lekottelusanoja sekä erityinen suosikkini suolasauna. Varaudu kuitenkin unisex-pukuhuoneisiin, jossa toki on myös erilliset lukittavat pukukopit. Suihkutilat ovat sukupuolijaoteltu, mutta erillinen saunaosasto on myös yhteiskäytössä

Kävimme kahdesti rentoutumassa span hoidoissa. Ensin koko ylävartalon kattavassa 45 minuutin päähieronnassa. Minun päänahka valeltiin öljyllä ja peikkotukka kammattiin. Kalloa, hartioita, käsivarsia, sormia ja yläselkää hierottiin ja lähtiessä olin vahvasti öljytty, mikä teki korppuuntuvalle iholle (ja hampputukallekin) hyvää. Koska ensimmäinen hieronta oli hinta-laatu suhteeltaan mainio sekä puitteet siistit ja rentouttavat, niin varasimme seuraavana päivänä 60 minuutin jalkahieronnat. Saatoin ehkä vähän nukahtaa jalkojen rentoutushierontaan. En kehdannut kysyä kuorsasinko.

Hotellin ravintoloistakin koitimme toisen, Lounge Frescon. Tarjolla oli lounashenkistä ruokaa, kuten salaatteja, pastaa ja pitsaa, sekä sushia. Päädyimme viimeksi mainittuun ja vaikka sushit olivat kyllä maukkaita, oli niiden koostumuksessa toivomisen varaa puikkoihin hajoilevien makien osalta.

Mitä erinomaiseksi kehuttuun Rakveren poliisimuseoon tulee.. no tavallaan unohdimme koko paikan olemassaolon, mikä olisi voinut harmittaa, mutta kävi ilmi, että se oli koko visiitin suljettuna. Kuten myös kaikki ruokapaikat ja kahvilatkin juhannuspäivän iltana.

Poliisimuseo

Kenelle?

Rauhaa rakastaville. Historia-intoutujille. Kylpylä sopii pariskunnille ikään katsomatta, sekä lapsiperheille. Arkena tekemistä, näkemistä ja kokemista on enemmän kun kaikki kahvilat, pääkadun käsityökaupat ja postimuseo ovat auki. 

Koe:

  • Grillers’ Burger Cafe  Poikkeuksellisen hyvät hampurilaiset, ranskalaiset ja soossit.
  • Linna ja härkäpatsas Rakveren kukkulalla
  • Pubi-ravintola Berliini Trahter  Ruoka tasokasta ja hinta sopiva. 2 henkilön kolmen ruokalajin illallinen ~35 euroa
  • Rahkapatukat kauppojen kylmähyllyiltä
  • Hotellimme kylpyläosasto

Voi jättää välistä:

  •  Virma Pub – ruoka oli hintavaa, eikä maukkaimmasta päästä, vaikka kokonainen kala näyttikin herkulliselta.

Mitä matkanjärjestäjä Ikaalisten Matkatoimistoon tulee, olin enemmän kuin tyytyväinen nettisivujen kattavuuteen ja matkojen hinta-laatusuhteeseen.

Aqva hotel & spa aula ja vesiputousseinä

Kylänraitti

Lähilampi

Vähemmän paras ruoka Virma Pubissa

Kuva on mössöä, mutta rahkapatukat. Ai ettien että!

Onnellinen turisti hampurilaisineen

Jaaaa tältä ne näytti. Kuva ei millään tee oikeutta tuoksulle ja maulle

Juhannusaatto

Juhannuspäivä

You Might Also Like

No Comments

    Leave a Reply